Ulkoremontit

Teemme ulkoremontteja rakennusten kaikkiin osiin. Julkisivuremonteissa eniten meiltä tilattu palvelu ja tuote on ns. heti valmis- puujulkisivuverhous, jossa käytämme USWoodin valmistamia, valmiiksi tehtaalla pintamaalattuja paneeleita piilonaulauksella.

Puuverhousten lisäksi pinnoitamme rakennuksia ja niiden osia myös muilla tuotteilla. Varsinaisen verhouksen uusimisen lisäksi asiakkaamme tilaavat meiltä myös sokkelien korjauksia, joita toteutamme esimerkiksi maalaamalla tai pinnoittamalla erilaisilla materiaaleilla, kuten esimerkiksi rappaamalla. Julkisivuremonttien ohessa tehtäviä muita yksittäisiä toteutuksia ovat yleensä myös terassien ja erilaisten aitojen teot, grillikatokset, patiot, erilaiset pihavarastot ja rakennukset.

Ulkoremontteihin lasketaan osaltaan myös ikkunoiden sekä ovien uusiminen, meillä on niiden asennuksesta parin vuosikymmenen kokemus ja teemmekin yhteistyötä parin suuremman ikkunayrityksen kanssa.

Edellä mainittujen remonttien lisäksi teemme myös muita isompia ja pienempiä ulkoremontteja.